YHDISTYS

Suomen Irlanninsusikoirat ry on perustettu 27.4.1969 ja rotujärjestöstatuksen se sai 28.11.1987. Rotujärjestönä
oleminen tuo mukanaan velvoitteita, jotka kohdistuvat rodun alkuperäisyyden ja käyttötarkoituksen mahdollisimman tarkkaan vaalimiseen.

Tavoitteena on jalostustoimikunnan-, jalostuskoirien (myös urosten) omistajien ja tuomareiden koulutus ja pentuvälityksen kehittäminen sellaiseksi, että se on kykeneväinen jakamaan todellista ja avointa informaatiota rodusta.

Yhdistyksen tehtävänä on antaa tukea jalostustyöhön (kannustava, ohjaava, neuvova), kerätä tarpeellista tietoa ja koostaa se muotoon, jossa se on kasvattajien hyväksikäytettävissä. Yhdistyksen tehtäviin kuuluu myös valvoa kasvattajia, jotta he noudattavat heille asetettuja säädöksiä. Jalostustoimikunta on vain ohjaava elin, se ei kanna viimevastuuta yhdistelmistä, vaan vastuun kantaa kasvattaja.

Jäsenistön on saatava katetta rahoilleen. Rotujärjestö tiedottaa jäseniään postitse ja haluttaessa sähköisesti ja vastaa myös tietojen oikeellisuudesta. Rotujärjestö järjestää alueellista toimintaa, joka on lähempänä yksittäistä koiranomistajaa, tarkoituksena rodunomaisen tiedon jakaminen ja yleinen neuvonta. Rotujärjestö pyrkii siihen, että tiedon jakaminen ja rotuneuvonta tavoittaa koko jäsenistön hyvin maan joka osassa.

Suomen Irlanninsusikoirat ry